1. Kuka? Mistä?
Tommi Wiik. Kuusamon poikia, Oulun miehiä.
2. Mitä opiskelet?
Tietojenkäsittelyä, kuudes vuosi alkaa.
3. Milloin ja miksi YKHS:n mukaan? Reissut?
Pari vuotta sitten, Engelberg houkutteli mukaan. Engelbergin ja Flachaun reissut alla toistaiseksi.
4. Laskutausta?
Nuorempana tuli kierreltyä keppejä 3-vuotiaasta aina yläasteen loppuun asti, jonka jälkeen pidin taukoa laskemisesta muutaman vuoden. Sen jälkeen vapaalasku vei miehen taas mennessään. Laudalla vähän kokemusta, mutta telemark ja ennen kaikkea normi sukset ovat lähinnä syräntä.
5. Suosikkikohde, miksi?
Engelberg. Sattui mahtavat putskut. Hienot offpisteet ja maisemat sekä idyllinen kylä. Tiroli on alueena kiva, paljon keskuksia.
6. Hienoimmat/heikoimmat hetket laskuharrastuksen parissa?
Hienoimpia hetkiä ovat aina faceshotit alppien puuterilla aurinkokelillä. Heikointa kiinnostuksen lopahtaminen koko lajia kohtaan nuorempana.
7. Mitä teet kun et ole laskemassa?
Mustikoita pitäis lähteä poimimaan. Lisäksi golfia, tennistä ja kaikkea muuta tulee harrasteltua mahdollisuuksien mukaan.
8. Isona minusta tulee?
Alhaiset odotukset. Korkeintaan puuteriaddikti ja lievä nörtti.
9. Paljonko tulee pannutuksia keskimäärin per reissu?
Riippuu kuinka innoissaan on. Pari isompaa yleensä.


